Tallenna ja dokumentoi

video vlogi youtube



Innostuin valtavasti muutama viikko sitten katselemaan YouTubesta muutamia vlogeja. Täytyy myöntää, että olen ollut kaikkiaan aika surkea seuraamaan tubettajia, mutta huomaan katsovani lähes päivittäin tietynlaisia videosisältöjä, liittyen teknologiaan ja uuden oppimiseen. Omana tavoitteena on, että viikosta käyttäisi ainakin yhden päivän itsensä kehittämiseen ja uuden oppimiseen.

Kirjoittamisesta on tullut itselleni melko luontainen tapa dokumentoida omaa tekemistä. On kyse sitten blogista, vieraskynistä tai kirjasta, on kirjoittaminen itselleni ja omaan ajatuksenjuoksuun jotenkin luonteva tapa tallentaa ajatuksia talteen.

Kohti syvää päätä

Mutta, tuskin täällä on tarkoitus päästää itseään helpolla. Meillä on pari vuotta sitten pieni haaste Twitterissä, että aloimme kuvata omia videoita. Tein muistaakseni niitä silloin alle kymmenen ja kaikki niistä tuntui typerältä. Videolle puhuminen on itselleni huomattavasti vaikeampaa, kuin kirjoittaminen tai esiintyminen. Siksi, ajattelin taas hypätä syvään päähän ja aloittaa kuvaamisen.

Tarkoituksena ja tavoitteena ei ole tehdä mitään huikeita elämänohjeita ja vinkkejä, vaan taltioida lähinnä omaan käyttöön omia ajatuksia ja tuntemuksia eri viikoilta. Ja samalla se pakottaa tallentamaan jokaisesta viikosta edes jotain muistijälkiä.

Tässä siis kuluneen viikon ajatuksia, Sastamalan syvistä metsistä.

 




Janne Gylling

Creative/Partner



Sinua voisi myös kiinnostaa nämä sisällöt