Moretagin parta kasvaa – Jarno Hämäläinen ja Markus Koskinen mukaan Moretagin vahvuuteen

Muutos



Kasvu ei ollut tavoite, mutta näin tässä nyt pääsi käymään. ASUA:n Jarno Hämäläinen ja Markus Koskinen ovat Moretagin uudet digiravistelijat.

Jarno ja Markus tuovat tajunnan räjäyttävää digiajan liiketoiminta- ja markkinointiosaamista Moretagin tekemiseen. He rakensivat oman kasvuyrityksensä muutaman tonnin markkinointibudjetilla.

– Me jätetään ilomielin vaikeaselkoiset markkinointijargonit muille toimistoille. Kaikki omat opit on tullut ihan kantapään kautta, Jarno toteaa.

Moretag Jarno Hämäläinen
Jarno Hämäläinen

Jarnon ja Markuksen vahvistuksella Moretag pyrkii ravistelemaan markkinoita ja markkinointia. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, me halutaan tehdä asiakas meistä riippumattomaksi.

– Haluamme edustaa uuden ajan tekemistä. Perinteiset mainostoimistot ovat uusien haasteiden edessä, kun asiakas ottaa itse yhä enemmän koppia sisältöjen ja materiaalien tuottamisesta, Markus kertoo.

Moretagin Markus

Jokainen yritys haluaa lähtökohtaisesti erottautua ja olla erilainen. Mutta erilaisuus ei tarkoita, että pitäisi olla jotenkin outo tai poikkeuksellisen rohkea. Rohkeaa ja erilaista on olla oma itsensä.

– Läpinäkyvyys, rehellisuus ja autenttisuus ovat tämän päivän isoja trendejä. Tällaisia arvoja on vaikeaa, jopa mahdotonta, ulkoistaa,, Jarno jatkaa.

Asiakas tuntee aina oman bisneksensä parhaiten. Meidän on tehtävä kaivaa oikeat asiat esille markkinoinnin näkökulmasta ja pitää huolta, että asiat oikeasti viedään käytäntöön.

– Vastuun kantaminen kulkee molempiin suuntiin. Jos asiakas ei ole tyytyväinen, niin homma loppuu siihen. Mutta niin myös silloin, jos asiakas ei itse tee mitä on sovittu, Markus toteaa.

Me olemme Moretag. Teemme digiajan markkinointia ja WordPress-verkkopalveluita 100 % tyytyväisyystakuulla.




Jussi Vento

Creative/Partner



Sinua voisi myös kiinnostaa nämä sisällöt