Kohti parempia palveluita

Design UI UX



Olin puhumassa Toisen Toimiston 1v synttäreillä 21.2.2020 ja tässä muutama nosto aamun puheenvuorosta.

Ymmärrä käyttäjien tarpeita

Jokainen hanke tulee aina lähteä liikkeelle siitä, että perehdytään palvelun käyttäjien sielunmaisemaan. Tässä kohtaa on hyvä jalkautua sinne missä lopulliset käyttäjät ovat ja hyödyntävät palveluasi. Alkuvaiheessa ei voi koskaan kysellä liikaa, mutta vastauksia tulee myös käsitellä kriittisesti. Monessa tapauksessa käyttäjillä ei ole valmiita vastauksia, vaan ne pitää osata lukea rivienvälistä.

Tavoittele aina vähempää

Tämä on lähes aina vaikeaa. Kun tavoitellaan helppokäyttöisiä palveluita joita jokainen osaa käyttää, pitäisi aina aloittaa vähästä. Anna käyttäjille vähän ja tuo hitaasti palveluun lisää toiminnallisuuksia. Jatkuvan kehittämisen mallissa annetaan käyttäjille aikaa tottua palveluun ja tuodaan sitten pieninä palasina lisää. Tämä vaatii aikaa, malttia ja kärsivällisyyttä.

Ymmärrä mitä data kertoo

Analytiikka on hyvä renki, mutta älä nojaa siihen sokeasti. Aika monessa tapauksessa katsotaan nykypalvelun dataa ja rakennetaan täysin sen pohjalta uutta.  Vanha data kertoo vain sen, mitä käyttäjät ovat hyödyntäneet siinä versiossa, mutta se ei saa ohjata liikaa uuden tekemisessä. Esimerkkinä voidaan käyttää esim. sitä, että jos vanhassa palvelussa ei ole luettu juurikaan blogin sisältöjä, se ei suoraa kerro että blogi olisi turha, vaan että sen sisältöihin tulisi kiinnittää huomiota.

Aina yksinkertaista

Älä laita käyttäjää ajattelemaan liikaa. Jos se vaatii käyttöohjeen, se on liian vaikea käyttää. Muista myös piilottaa käyttöliittymästä turhat osiot silloin kun et halua että käyttäjä klikkaa niitä. Sen takia esim. verkkokaupoissa karsitaan navigaatiota silloin kun siirryt ostoskorista maksamiseen.

Ymmärrä käyttötilanne

Mikä on se hetki ja paikka jossa palvelua käytetään? Minkälaista tarvetta palvelu on ratkaisemassa tai minkälaista tukea palvelun käyttäjä on etsimässä. Käyttötilanne voi ohjata esim. siihen että palvelua käytetään lähes pelkästään mobiililaitteella, jolloin suunnittelussa kannattaa keskittyä siihen.

Ole looginen

Älä yritä keksiä liian nokkelia ja vaikeita tapoja tehdä asioita. Ja pyri siihen, että palvelun eri kohdissa toimii samanlainen logiikka. Jos sisällön poistaminen on swipe vasemmalle, sen tulisi olla sitä jokaisessa näkymässä.

Luo avoin kulttuuri

Älä rakenna palveluita omassa poterossa, vaan altista se heti alusta lähtien käyttäjien ja sidosryhmien silmille. Älä pelkää käyttäjiä, vaan ota heitä mukaan ja testaa omia ajatuksiasi heillä varhaisessa vaiheessa. Avoimessa kulttuurissa uskaltaa ja voi sanoa vastaan, haastaa ja vaatia perusteluita. Tavoitteena kaikilla tulisi kuitenkin aina olla se, että palvelusta tulee mahdollisimman hyvä.

 

Latasitko jo tämän?
https://www.moretag.fi/verkkosivuston-aloituspalaveri/




Janne Gylling

Creative/Partner



Sinua voisi myös kiinnostaa nämä sisällöt