Olen viihdyttänyt itseäni usein näillä kahdella videolla, joissa esitetään (suunnilleen) kaikkien maailman biisien muodostuvan neljästä soinnusta.
En siis ole viihdyttänyt itseäni ajatuksella, miten naurettavan epäoriginaali musiikkimaailma on. Olen ihaillut sitä, miten nerokasta onkaan, kuinka pienillä variaatioilla saadaan täysin uniikkeja kappaleita samoista rakennuspalikoista. Liialla kikkailulla kun tulee harvoin hyvää mutta melko helposti ihan sutta ja sekundaa.
Sama pätee myös kirjoittamiseen
Kun valmennan asiantuntijoita tuottamaan asiantuntijasisältöjä, monet tuskailevat tyhjän sivun syndrooman kanssa. Olen kehittänyt neljän kysymyksen sarjan, jonka avulla asiantuntija kuin asiantuntija pääsee sisältönsä kanssa alkuun. Se on blogimaailman neljä sointua, joita voi varioida loputtomiin.
C. Mistä tässä on kysymys?
Ensimmäinen osa on niin sanottu wtf-kappale. Siinä lukijalle kerrotaan, mistä aiotaan puhua. Esitellään asiaan liittyvä terminologia. Kansankielistetään, yksinkertaistetaan sekä taustoitetaan käsillä oleva aihe, olipa se sitten verkkopalvelun suorituskyvyn viilaaminen, viimeisin tutkimus logistiikan hiilijalanjäljestä tai papumuhennosdieetin nerokkuus.
D. Miksi minua pitäisi kiinnostaa?
Kakkosvaiheessa siirrytään kertomaan, miksi tästä aiheesta ylipäätään kirjoitetaan ja mikä tässä on olennaista minulle, eli lukijalle. Tässä kohtaa on siis viimeistään astuttava lukijan saappaisiin. Jos teksti ei hyödytä, ilahduta tai inspiroi lukijaansa, harvassa ovat ne, jotka aiheeseen haluavat aikaansa käyttää.
G. Mitä minun pitää nyt tehdä/ymmärtää/muistaa?
Nyt, kun lukijan huomio ja ymmärrys asian tärkeyteen, mielenkiintoisuuteen tai hauskuuteen on kiinnitetty, on aika paketoida. Yleensä tekstillä on jokin tarkoitus, kuten jonkin asian opettaminen tai lukijan mielipiteeseen vaikuttaminen. Tämä on se kohta, kun tähdätään tavoitteeseen ja kun lukijan herääviin kysymyksiin pyritään vastaamaan.
Em. Olenko ymmärtänyt tämän nyt oikein?
Viimeisessä osassa palataan alkuun ja kerrataan, että mitä onkaan sanottu ja miksi. Loppuun tiivistetään tärkeimmät mukaan otettavat ajatukset eli amerikankielellä key takeawayt. Tämä on myös se kappale, jossa voidaan kertoa lukijalle, miten kirjoittaja voi jatkossa aiheen parissa auttaa. Lopuksi tietysti vielä toimintakehote, niin teksti on valmis.
No totta puhuen tämä ei tietenkään eikä todellakaan ole ainoa tapa rakentaa blogiteksti. Tämäkään teksti ei varsinaisesti noudata kertomaani muotoa – ainakaan orjallisesti. Mutta se on yksi tapa jäsentää ajatteluaan ja itse olen havainnut sen olevan monesti kaikkein helpoin, nopein ja tehokkain.
Saa varastaa.
