Kirjoituksia blogissa.

Ja sitten jotain tällaista tapahtuu




Hei,

en lähettäisi tätä sähköpostia, jota ei koskaan lähetetty, jos en olisi muuttanut Amsterdamiin vuonna 2007. Tai jos olisin sittenkin jäänyt sille alalle, jolle alunperin opiskelin. Josta ei tullut sitä ammattia, jossa työskentelen nyt. Enkä olisi työssäni sitä mitä olen tänään jos en olisi sekä löytänyt niitä asioita, joita löysin ja jättänyt taakseni niitä asioita, joista luopuminen on ollut vaikeaa.

Saattaa myös olla, että olisin kuitenkin päätynyt lähettämään tämän sähköpostin, jota ei lähetetty vaikka olisin tehnyt kaikki edellämainitut eri tavalla. Koska sittenhän tässä välissä olisi tapahtunut jotain muuta, joka olisi vienyt jonnekin tai jättänyt viemättä.

Hyvin rakennettu mystisyyden verho teillä markkinoinnissa, täytyy myöntää. Ehkä juuri siksi kiinnostuin tai saattoi se olla sattumaakin, että törmäsin tähän, koska keitin juuri siinä kohtaa tänään kahvia, jossa keitin.

Tai sitten ei.

Haluaisin kuitenkin elämääni iltapäivän, jota ei ollut. Lähinnä siksi, että iltapäiviä, jotka ovat olleet, on ollut aika paljon.

Ehkä löydän sieltä jotain.

Tai sitten en.

Toivottavasti saan teiltä kutsun, jota ei koskaan lähetetty.

 

Harva sähköposti saa aikaa kylmät väreet. Tämä sai. Jos sinä haluat kohdata hänet yhtä paljon, kuin minäkin, ilmoittaudu Iltapäivään, jota ei koskaan ollut. Syyskuulle mahtuu vielä muutama erityisen jännä, vaikka ahdasta alkaa jo olla.

Onneksi marraskuun iltapäivä (17.11.) tarjoilee yhtä jännittäviä sattumia.

mm

Elisa Heikura

Creative/partner. Syttyy hyvistä sisällöistä ja koskettavista tarinoista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: